Kraniosakraaliterapia on laajalti tunnettu hoitomuoto, joka keskittyy aivoselkäydinnesteen kiertoon, kallon luiden liikkuvuuteen ja kehon hienovaraisiin rytmeihin. Tämän lisäksi on kuitenkin olemassa myös kraniaaliosteopatia ja biodynaaminen osteopatia. Näillä hoitomuodoilla on monia yhtäläisyyksiä, mutta niiden välillä on myös joitakin eroja. Ne kaikki tukevat hermoston normaalia toimintaa ja auttavat kehoa palautumaan luonnolliseen tasapainoonsa. Hoidot edistävät kehon säätelymekanismeja, mikä parantaa kokonaisvaltaista hyvinvointia. Usein hoitoon hakeudutaan hankalien oireiden, kuten kroonisen kivun, migreenien, stressin, unettomuuden, ruoansulatusongelmien, henkisen ja fyysisen uupumuksen, ahdistuksen tai masennuksen takia. Nämä hoitomuodot sopivat useimmille iästä ja terveydentilasta riippumatta, sillä ne ovat erittäin lempeitä. Ne toimivat hyvin myös ennaltaehkäisevänä hoitona, tukien kehon yleistä tasapainoa.
Tässä artikkelissa tarkastelen näitä hoitomuotoja ja käsittelen niiden yhtäläisyyksiä sekä eroavaisuuksia. Kaiken taustalla on osteopaatti William Garner Sutherlandin 1900-luvun alussa kehittämä kraniaaliosteopatia, johon myös kraniosakraaliterapia ja biodynaaminen osteopatia perustuvat. Sutherlandin matka kraniaaliosteopatiaan alkoi, kun hän tutki kallon ohimoluuta ja havaitsi, että sen reunat muistuttivat kalan kiduksia, ikään kuin se olisi osa hengitysmekanismia. Tämä johti hypoteesin, että kallon luut pysyvät liikkuvina koko elämän ajan, eivätkä niiden saumat koskaan täysin luudu. Uransa alkuvaiheessa Sutherlandin hoito keskittyi kallon luiden liikkeiden vapauttamiseen, mikä vaikuttaa sekä kallon aukkojen läpi kulkevien hermojen ja verisuonten toimintaan että niihin kiinnittyviin lihaksiin.
Sutherlandin käsitys kraniaaliosteopatiasta kuitenkin syventyi ajan myötä. Hänen huomionsa siirtyi kallon luista aivo- ja selkäydinkalvoihin, sidekudokseen, joka ympäröi aivoja ja selkäydintä. Hän kuvaili tätä kalvoa yhtenäiseksi rakenteeksi, joka ulottuu kallosta ristiluuhun asti, yhdistäen nämä toisiinsa. Hän ymmärsi, että kalvojen jännitteet ja ristiluun liikerajoitukset vaikuttavat kallon luiden liikkuvuuteen ja aivojen toimintaan, ja näin ollen myös kalvoja ja ristiluuta on huomioitava hoidossa.
Tämän jälkeen Sutherland alkoi painottaa aivoselkäydinnesteen merkitystä. Tämä neste virtaa aivojen ja selkäytimen ympärillä, ja jotkut myöhemmät osteopaatit ovat jopa esittäneet ajatuksen, että se virtaa ääreishermojen kautta kehon kaikkiin kudoksiin. Kokeilujensa seurauksena Sutherland havaitsi, että hänen potilaidensa kehoissa, etenkin kallossa ja ristiluussa, tapahtui jatkuvaa hienovaraista ja rytmistä liikettä, joka muistuttaa keuhkohengityksen liikettä, mutta on keuhkohengityksestä täysin riippumaton. Tätä ilmiötä hän kutsui “primäärihengitykseksi”, ja sen tärkeimpänä komponenttina hän näki aivoselkäydinnesteen virtauksen. Primäärihengitysmekanismiin liittyy kuitenkin myös kallon, aivojen ja selkäytimen sekä niiden sidekudoskalvojen luontainen liike.
Sutherland kuvailee primäärihengitysmekanismia seuraavalla tavalla: "Primäärihengitysmekanismi ylläpitää luontaista, rytmistä, tahdosta riippumatonta liikkeen sykliä, joka toistuu terveessä kehossa 10-12 kertaa minuutissa. [...] Jokainen kehon solu ja kaikki kehon nesteet ilmentävät tätä tahdosta riippumatonta rytmistä liikettä läpi koko elämän. Tämä liike on keskeinen tekijä terveyden ylläpitämisessä, ja se on erityisen tärkeä keskushermoston, hormonijärjestelmän ja muiden kehon fysiologisten toimintojen tasapainon kannalta.” Jos kalvojen jännityksessä, kallon liikkuvuudessa tai aivoselkydinnesteen virtauksessa ilmenee häiriöitä, se vaikuttaa primäärihengitysmekanismiin, haitaten hermoston toimintaan ja aiheuttaen monenlaisia terveysongelmia.
Uransa loppuvaiheessa Sutherland esitti “elämän hengityksen” käsitteen (breath of life), jota hän piti ulkoisena voimana, joka luo kehossa primäärihengityksen ja ohjaa kehon itsesäätelyä ja paranemista. Tämä ajatus universaalista voimasta, joka ylläpitää kehon toimintoja, muodostui hänen filosofiassaan keskeiseksi. Sutherland kirjoittaa: “Aivoselkäydinnesteessä on näkymätön elementti, jota kutsun "elämän hengitykseksi". Haluan, että kuvittelet tämän elämän hengityksen nesteenä aivoselkäydinnesteen sisällä, erillisenä ja sekoittumattomana, ja jolla on voima, joka saa aivoselkäydinnesteen liikkumaan. [...] Kuvittele voima, älykäs voima, joka on inhimillistä ajattelua korkeampi ja älykkäämpi.”
Moderni kraniaaliosteopatia poikkeaa Sutherlandin alkuperäisestä kraniaaliosteopatiasta siinä, että se keskittyy Sutherlandin osteopatian varhaisempiin kehitysvaiheisiin, eli primäärihengitysmekanismin mekaanisiin elementteihin, kuten kallon luiden liikkeisiin, aivoselkäydinnesteen virtaukseen, keskushermoston luontaiseen liikkeeseen ja sidekudoskalvojen liikkeeseen. Kraniaaliosteopatian harjoittajat käyttävät hellävaraisia manipulaatiotekniikoita palauttaakseen näiden rakenteiden vapaan liikkeen, tavoitteena korjata toimintahäiriöitä, jotka estävät mekanismin vapaan toiminnan ja häiritsevät keskushermoston toimintaa.
Kraniosakraaliterapia on John E. Upledgerin kehittämä hoitomuoto, jonka lähtökohtana oli Sutherlandin kraniaaliosteopatia. Kraniosakraaliterapia on irtautunut osteopatian perinteestä omaksi menetelmäkseen, ja sitä voivat harjoittaa laajasti eri terveydenhuollon ammattilaiset, kuten hierojat ja fysioterapeutit. Kraniosakraaliterapia on suurelta osin identtinen modernin kraniaaliosteopatian kanssa, ja modernin kraniaaliosteopatian tavoin se jättää huomiotta Sutherlandin esoteerisemmat ja vaikeammin selitettävät havainnot, kuten ajatuksen aivoselkäydinnestettä liikuttavasta elämän hengityksestä. Tämän sijaan Upledger loi mekanistisen painemallin, joka selittää, miten aivoselkäydinnesteen syklinen tuotanto ja imeytyminen luovat syklistä painetta, mikä synnyttää primäärihengityksen liikkeen.
Biodynaaminen osteopatia puolestaan on osteopaatti James Jealousin kehittämä kraniaaliosteopatian syvempi ja holistisempi muoto, joka pyrkii jatkamaan siitä, mihin Sutherland jäi elämänsä loppuvaiheessa. Biodynaamisessa osteopatiassa kraniosakraaliterapiasta ja modernista kraniaalisesta osteopatiasta puuttuva elämän hengitys on kaikista keskeisin käsite. Siinä missä moderni kraniaaliosteopatia ja kraniosakraaliterapia keskittyvät ensisijaisesti primäärihengityksen fyysiseen mekanismiin, biodynaaminen osteopatia ottaa askeleen pidemmälle työskentelemällä primäärihengityksen taustalla toimivan elämän hengityksen kanssa. Kraniaaliosteopatian ja kraniosakraaliterapian harjoittajat manipuloivat aktiivisesti kallon rakenteita korjatakseen virheasentoja tai fyysisiä rajoituksia, kun taas biodynaamisessa osteopatiassa hoitaja ottaa havainnoivamman roolin, ja kuuntelee hoidettavassa toimivaa elämän hengitystä, pyrkien tuomaan hoidettavan vuorovaikutukseen tämän voiman kanssa, antaen kehon itse korjata tasapainoaan ilman suoraa manipulaatiota. Paraneminen tapahtuu hiljaisuuden ja syvällisen kuuntelun kautta.
Biodynaamisesta osteopatiasta voit lukea lisää täältä.
Lähteet:
Liem, T. (2004) Cranial osteopathy: Principles and Practice. Churchill Livingstone.
McPartland, J.M. and Skinner, E. (2005) 'The biodynamic model of osteopathy in the cranial field,' EXPLORE, 1(1), pp. 21–32.
Sutherland, W. (2003b) Teachings in the science of osteopathy.
Comments