Pitkän historiansa aikana lääketiede on jakautunut koulukuntiin, ja koulukunnat näyttävät jakautuneen kahteen pääleiriin. Nykyään hallitseva lääketieteen järjestelmä edustaa toista näistä leireistä, ja tämän järjestelmän keskeinen teema on ollut huoli sairauksista, joille ihminen on altis. Tämän järjestelmän mukaan sairaukset nähdään itsenäisinä kokonaisuuksina, jotka uhkaavat ihmistä, tekevät hänet toimintakyvyttömäksi ja lyhentävät hänen elämäänsä. Vaikka tämän käsitteen mukaan yksilöt eroavat vastustuskyvyltään ja vasteeltaan erilaisille sairauksille, jokainen sairaus on kuitenkin oma objektinsa, jolla on omat ominaisuutensa, ja johon sairauden isännällä, eli ihmisellä, on vain pieni vaikutus. Sairaudet tunnistetaan ja luokitellaan niiden etiologian perusteella; elinten ja toimintojen perusteella, joihin ne vaikuttavat (patologia); aiheutuvan häiriön luonteen perusteella (patofysiologia); niiden vaikutusten tai ilmenemismuotojen perusteella (oireet, kliininen kuva); ja terapeuttisten toimenpiteiden perusteella, jotka tehoavat niihin.
Tämän lääketieteen järjestelmän keskeinen strategia on tunnistaa sairaus ja erottaa se muista, selvittää siihen liittyvät prosessit sekä niiden poikkeamat normaalista. Se kartoittaa taudin kulkua, tunnistaa sen syyt, ja löytää hoidon, joka poistaa syyn, pysäyttää prosessin, tai lievittää sairauden oireita. Toisin sanoen, tämän lähestymistavan mukaan lääkärin tehtävänä on asettaa itsensä potilaan ja hänen sairautensa välille. Hän on puolustaja, joka etsii aina parempia aseita sairauksien torjuntaan. Jokaiselle sairaudelle nähdään olevan spesifi syy tai syiden yhdistelmä. Tämä syy on käytännössä usein tuntematon, mutta sitä on aina etsittävä. Jokaiseen sairauteen on myös olemassa oleva tai hypoteettinen, löytymistään odottava, parannuskeino. Tämän järjestelmän mukaan parantaminen perustuu syiden hoitoon, mutta valitettavasti vain pieni osa sairauksien syistä tunnetaan. Kaikista niistä lääkkeistä ja hoitomenetelmistä, jotka kehitetään joka vuosi, vain harvalla on mitään tekemistä niiden sairauksien syiden kanssa, joihin niitä käytetään. Tämän koulukunnan kannattajat ovat kuitenkin vakuuttuneita siitä, että kun annetaan riittävästi aikaa, syyt ja parannuskeinot löydetään ja ihmisen sairauksia eliminoidaan yksi kerrallaan, kunnes terveys on saavutettu.
Toinen yllä mainituista lääketieteen koulukunnista eroaa ensimmäisestä siinä, että sen ensisijainen huolenaihe ei ole sairaudet, vaan itse ihmiset. Tällä lääketieteen lähestymistavalla on ollut monia nimeä, muun muassa: ekologinen, holistinen, fysiologinen, biologinen tai psykosomaattinen lääketiede. Tästä näkökulmasta sairaudet eivät ole vain satunnaisten syiden päällekkäisiä vaikutuksia, eivätkä ne ole patologisten biologisten prosessien tuotteita, jotka hyökkäävät elämää vastaan. Tämän sijaan ne ovat elämää, elämää epäsuotuisissa olosuhteissa. Epäsuotuisat olosuhteet syntyvät eroista yksilön kykyjen ja resurssien sekä hänen elämänsä vaatimusten ja olosuhteiden välillä. Sairaudet on siksi ymmärrettävä, ei objekteina itsessään, vaan yksilön historian aspekteina tai vaiheina, jotka syntyvät vuorovaikutuksesta hänen fysiologiansa ja hänen kokonaisympäristönsä välillä.
Koska yksilön kokonaishistoria, hänen resurssinsa ja häneen kohdistuvat vaatimukset ovat hänelle uniikkeja, sairaus heijastaa henkilön elämäkertaa. Eri ihmisten sairauksien näennäinen samankaltaisuus ja sairauksien luokiteltavuus on osoitus siitä, että ihmisen elimistö voi reagoida vain rajatulla määrällä tapoja loputtomaan määrään haitallisia tekijöitä. Ihmisen sairaudet voivat löytää ilmaisunsa vain rajoitetun määrän erilaisten kanavien kautta, ja hänen elimensä ja kudoksensa voivat käyttäytyä vain oman luonteensa mukaisesti. Näin ollen ihmisen sairaudet heijastavat hänen omaa luonnettaan ennemmin kuin häneen vaikuttavien rasitteiden luonnetta. Näistä syistä samat sairaudet eri henkilöissä voivat johtua hyvin erilaisista syistä, ja eri henkilöiden eri sairauksilla voi olla hyvin samankaltaisia syitä. Tästä näkökulmasta tarkasteltuna spesifin etiologian käsite on kestämätön, sairaudelle ei voi olla yksittäistä spesifiä syytä.
Potilaan todellinen sairaus ei siis ole “itse sairaus”, eli elimen, solun tai fysiologisen prosessin häiriö, nämä ovat vain seurauksia. Hänen sairautensa on hänen kokonaisessa olemuksessaan, se sisältää ja heijastaa kaikkia tekijöitä, jotka tekevät hänestä ainutlaatuisen yksilön. Vatsahaavasta kärsivä potilas ei ole sairas vatsahaavansa vuoksi, vaan hänellä on vatsahaava, koska hän on sairas. Vatsahaava on biologisten prosessien luonnollinen ilmentymä hänen elämänsä olosuhteissa. Vaikka vatsahaavan tutkiminen on paljastanut paljon vatsahaavan luonteesta ja siitä, mitä sille pitäisi tehdä, tällainen tutkimus ei voi paljastaa mitään itse ihmisen sairaudesta, tai mitä hänelle tulisi tehdä. Tästä näkökulmasta on yhtä irrationaalista väittää, että vatsahaava on mahalaukun liikahappoisuuden aiheuttama gastroenterologinen vaiva, kuin sanoa, että kyyneleet ovat kyynelrauhasten liiallisen erityksen aiheuttama oftalmologinen vaiva.
Terveys ja sairaus eivät ole laadullisesti erillisiä ilmiöitä, eivätkä normaalit fysiologiset prosessit ja sairausprosessit ole erillisiä prosesseja, vaan ne ovat samoja prosesseja, jotka toimivat eri olosuhteissa. Terveyden ja sairauden välillä on vain yksi jatkuva kirjo, jossa on ääretön määrä sävyjä. Mikä tahansa kirjon osa on täysin ymmärrettävissä vain kokonaisuuden yhteydessä. Tästä näkökulmasta katsottuna hoitajan tehtävänä ei siis ole pelkästään puuttua potilaan ja hänen sairautensa välille, vaan antaa potilaalle takaisin hallinnan tilanteestaan. Siksi tämä lääketieteen lähestymistapa perustuu sen tunnustamiseen, että parannus tulee sisältä. Tämän lähestymistavan keskiössä on tietämyksen lisääminen ihmisen olemuksesta sekä ihmisten välisistä eroista, ihmiselämän vaatimuksista ja sen vaikutuksista kehon rakenteeseen ja toimintaan sekä siitä, kuinka keho vastaa näihin vaatimuksiin. Terveyden edistäminen johtaa väistämättä sairauksista vapautumiseen, kun taas sairauksien päihittäminen ei tuo terveyttä.
Lähde: Korr, Irvin 1979: The Collected Papers of Irvin Korr. Colorado: American Academy of Osteopathy.
Comments