Ennen kuolemaansa vuonna 2004, osteopatian tutkija Irvin Korr totesi, että hänen uransa kaikista tärkein pyrkimys oli yrittää saada osteopaattinen ammattikunta kiinnostumaan niin sanotuista neurotroofisista ilmiöistä. Tässä hän kuitenkin omasta mielestään epäonnistui. Yleisestä käsityksestä poiketen, hermojen vaikutukset kohdekudoksiinsa eivät perustu ainoastaan hermoimpulsseihin, vaan myös impulsseista riippumattomiin mekanismeihin. Korr näki nämä impulsseista riippumattomat troofiset mekanismit osteopaattisen hoidon vaikutusten jopa tärkeimpänä selittävänä tekijänä. (Korr 1979: 199.)
Kun alkionkehityksen aikana perifeerisen hermosolun etenevä aksonin kärki saavuttaa solut ja liittyy niihin, muodostuu solujen välinen kumppanuus ja toiminnallinen yksikkö, joka kestää läpi organismin elämän. Solujen erilaistuminen ja jatkuva kehitys ovat riippuvaisia hermotuksen muodostumisesta ja ylläpidosta. Perifeeriset hermot ylläpitävät kohdekudosten rakenteellista eheyttä sekä toiminnallisia ja kemiallisia ominaisuuksia. Nämä perifeeristen hermosolujen erilaiset vaikutukset nimetään tavallisesti niiden troofisiksi toiminnoiksi. (Korr 1979: 96.) Tällaisen hermojen ja kohdekudosten välisen vuorovaikutuksen implikaatiot ovat valtavia ja mahdottomia yliarvioida. Tämä löytö avaa oven vallankumoukselle ajattelussa hermostollisesta säätelystä ja fysiologisten toimintojen palautejärjestelmistä. (Korr 1979: 11-12.)
On osoitettu, että kun neuronin ja kohdesolun yhteys katkaistaan, tapahtuu muutoksia kohdesolussa, jotka voivat edetä päivien, kuukausien tai jopa vuosien aikana. Nämä progressiiviset muutokset voivat johtaa solujen muuttuneisiin toiminnallisiin ja morfologisiin ominaisuuksiin. Solujen kasvu-, paranemis- ja uudistumiskyky heikkenevät ja entsyymiaktiivisuus, solujakautuminen, aineenvaihdunta ja kemiallinen koostumus muuttuvat. Solujen vasteet erilaisiin aineisiin, ärsykkeisiin ja ympäristötekijöihin muuttuvat, ja voivat jopa kääntyä päinvastaisiksi. Hermotuksen katkaisu voi lopulta johtaa joidenkin kudosten täydelliseen surkastumiseen. Ei vain efektorit, kuten lihakset ja rauhaset, mutta myös aistinelimet ja reseptorit, surkastuvat, kun ne irrotetaan hermoistaan. (Korr 1979: 96.) Pitkään oletettiin, että hermovaurioiden aiheuttama lihasten atrofia johtui yksinomaan lihassupistuksen puutteesta. Oletettiin, että motoristen hermosäikeiden vauriot estävät impulssien välityksen lihaksiin, jolloin lihassupistukset heikkenevät tai lakkaavat kokonaan, ja tämän seurauksena lihaskudos surkastuu. Tutkimalla hermotuksen katkeamisen aiheuttamia muutoksia aistinelimissä, jotka eivät vastaanota efferenttejä hermoimpulsseja on osoitettu, ettei tämä voi pitää paikkansa. Kun kieli-kitahermo (engl. glossopharyngeal nerve) katkaistaan, kielen makusilmut surkastuvat ja muuttuvat epiteeliksi. Kun hermotus palautetaan, solut erilaistuvat ja makusilmut muodostuvat uudelleen. (Korr 1979: 183.)
Denervaatiota seuraavat muutokset on erotettu selkeästi luonteeltaan, kulkunsa ja laajuudeltaan niistä muutoksista, jotka johtuvat impulssiliikenteen pysähtymisestä hermossa, tai kudosten käytön puutteesta. Erilaisista kokeista ja kliinisistä havainnoista kertynyt näyttö johtaa yksiselitteisesti siihen johtopäätökseen, että hermoston vaikutukset, joita denervaation jälkeiset muutokset heijastavat, eivät ole riippuvaisia aktiopotentiaaleista tai välittäjäaineista, vaan aksonaalisen jatkuvuuden ylläpidosta neuronin sooman ja kohdesolun välillä. (Korr 1979: 96.)
Normaalin rakenteen ylläpito ei tosin ole ainoa hermojen troofinen, hermoimpulsseista riippumaton, vaikutus kohde-elimiin.
● Hermot säätelevät kudosten toiminnallisia ominaisuuksia ja niiden vasteita muihin vaikutteisiin. Hermotuksen katkaisu esimerkiksi lisää kudosten alttiutta karsinogeenien vaikutuksille ja muuttaa niiden vasteita hormoneihin. (Korr 1979: 183.)
● Hermot säätelevät syntymän jälkeistä kehitystä nisäkkäissä. Kun koiranpennun munuaisen hermotus katkaistaan ennen kymmenettä elinpäivää, munuaisen kehitys pysähtyy. Mikäli hermotus katkaistaan tämän ajankohdan jälkeen munuaisen kehitys jatkuu normaalina. Tiedetään myös, että lihaksen kehitys alkiossa vaatii toimivan hermotuksen. Mikäli hermotus katkaistaan, lihaskudos ei kehity. (Korr 1979: 183.)
● Hermoilla on merkitystä regeneraation kannalta. Kun vesiliskolta amputoidaan raaja, sen tilalle kasvaa kokonaan uusi raaja, mutta mikäli raajan hermo katkaistaan, regeneraatiota ei tapahdu. Hermoilla on osoitettu olevan suuri vaikutus haavojen ja muiden kudosvaurioiden paranemiseen ihmisissä ja muissa nisäkkäissä. (Korr 1979: 183.)
● Hermot vaikuttavat kudosten geenisäätelyyn. Kun punaiseen lihassoluun kiinnitetään valkoisen lihassolun hermo ja päinvastoin, lihassoluissa tapahtuu merkittävä ristimuunnos. Punainen lihassolu muuttuu toiminnaltaan ja rakenteeltaan valkoisen lihassolun tapaiseksi ja päinvastoin. (Korr 1979: 183.)
Edeltävän perusteella on ilmeistä, että hermojen vaikutukset kohdekudoksiinsa ovat yleisesti tunnustettua monimuotoisemmat. Korr toteaa, että olennainen tekijä näyttäisi olevan yhteys hermosolun ja kohdesolun välillä, riippumatta hermoimpulsseista. Kunhan yhteys säilyy, hermon troofiset vaikutukset jatkuvat. (Korr 1979: 183.)
Tutkijat osoittivat 1940-luvulla, että neuronien aksonit kuljettavat solunestettä (aksoplasmaa) soomasta neuronin perifeerisiin osiin. Nykyään tähän ilmiöön viitataan termillä aksonaalinen kuljetus. Korrin tutkimukset ovat osoittaneet, että aksonaalinen kuljetus ei rajoitu itse hermosoluun, vaan aksoplasma siirtyy hermoista kohdekudoksiin ja kuljettaa mukanaan pieniä proteiineja nimeltään peptidejä. Aksonaalinen kuljetus voi näin ollen tarjota selityksen hermojen troofisille vaikutuksille. (Korr 1979: 185.)
Näin ollen kaikki tekijät, jotka muuttavat neuronien aineenvaihduntaa ja proteiinisynteesiä, tai jotka estävät aksonaalista kuljetusta, voivat vaikuttaa haitallisesti kohdekudosten toimintaan, ja altistaa niitä patologisille muutoksille. Tämänlaisia tekijöitä voivat olla muun muassa psykologisen stressin aiheuttamat muutokset laskevien ratojen impulsseissa, epänormaalit afferentit sensoriset impulssit kehon perifeerisistä kudoksista, ravitsemukselliset tekijät, lääkkeet, ympäristömyrkyt, patogeenit, hermojen kemiallisen ympäristön muutokset tai tuki- ja liikuntaelimistön aiheuttamat mekaaniset pinnetilat. (Korr 1979: 187.)
Yhteenvetona sanottakoon, että ääreishermot eivät ainoastaan johda impulsseja hermottamiinsa soluihin, tai niistä poispäin, vaan ne myös toimittavat niille soomassaan tuotettuja aineita, erityisesti peptidejä, jotka ovat olennaisia solujen kehitykselle ja ylläpidolle. Kun tarkastellaan tuki- ja liikuntaelimistön rakenteellisten häiriöiden vaikutuksia ihmisen terveyteen, ei voida enää rajoittaa aihetta hermojen impulssiliikenteen häiriöihin. Näistä johtuvat sensoriset, motoriset ja autonomiset toimintahäiriöt ovat huomiota herättäviä, mutta aksonaalisen kuljetuksen häiriöiden hienovaraisemmat ja salakavalammat seuraukset ovat vähintäänkin yhtä tärkeitä. Näyttää todennäköiseltä, että suuri osa manuaalisen hoidon vaikutuksista liittyy näiden troofisten mekanismien edistämiseen. (Korr 1979: 199.)
Lähde: Korr, Irvin 1979: The Collected Papers of Irvin Korr. Colorado: American Academy of Osteopathy.
Σχόλια