Monet osteopaatit ja tutkijat, osteopatian perustajasta Andrew Taylor Stillistä alkaen, ovat painottaneet aivojen roolia kehon vitaliteetin alkulähteenä. Tämä vitaalivoima, josta Still käytti termiä “hermovoima” (engl. nerve force), ja johon Sutherland viittasi termillä “elämän hengitys” (engl. breath of life), kulkee aivoista kehon jokaiseen soluun hermojen kautta (Sutherland 1990: 34). Still on aikanaan kannustanut tutkimaan aivoja kirjoittaessaan: “Kaikista tutkittavista kehon osista aivojen tulisi olla houkuttelevin. Se on paikka, jossa kaikki voimakeskukset ja kaikki hermot yhdistyvät yhteen yhteiseen akkuun.” (Still 1899: 47). Tämän lisäksi hän on kuuluisasti painottanut aivo-selkäydinnesteen merkitystä toteamalla, että “[...] aivo-selkäydinneste on ihmiskehon korkein tunnettu elementti, elleivät aivot toimita tätä nestettä runsaasti, kehon toimintakyvytön tila säilyy. [...] tämä suuri elämän joki on hyödynnettävä ja kuihtuva pelto kasteltava heti, tai terveyden sato menetetään ikuisesti.” (Still 1899: 39).
Vallitseva käsitys aivo-selkäydinnesteen kierrosta on, että se muodostuu aivojen ventrikkeleissä ja poistuu verenkiertoon laskimosinusten kautta (Drake 2020: 865). Tästä huolimatta on syytä uskoa, että Stillin näkemyksen mukaisesti, asia on todellisuudessa tätä monimutkaisempi. James Royder kirjoittaa, että aivo-selkäydinneste ei ainoastaan virtaa aivojen ympärillä ja alas selkäydintä pitkin, vaan myös kehon periferiaan hermosolujen aksoneja pitkin, edistäen aksoplasmista virtausta ja aksonaalista kuljetusta. (Royder 1997: 13). Näin ollen aivo-selkäydinnesteen fluktuaatio voi läheisesti liittyä Irvin Korrin löytämiin hermojen troofisiin toimintoihin. Karl Bechter puolestaan kirjoittaa, että aivojen subaraknoidaalitila on hermojen kautta suorassa yhteydessä perifeerisiin kudoksiin. Hänen mukaansa tämä edustaa tärkeää aivo-selkäydinnesteen ulosvirtausreittiä, josta hän käyttää nimitystä PCOP (engl. peripheral cerebrospinal fluid outflow pathway). Aivo-selkäydinneste päätyy soluvälitilaan, kulkeutuu tämän jälkeen lymfajärjestelmään ja lopuksi verenkiertoon. (Bechter 2011: 51–54.) Conrad Speece päättelee myös, että aivo-selkäydinnestettä virtaa kehon periferiaan hermojen kautta. Hänen mukaansa se poistuu keskushermostosta hermojen perineuraalisia tiloja pitkin, eli hermojen epineuriumin ja perineuriumin välissä, ja päätyy kohdekudosten soluvälitilaan sekoittuakseen soluvälinesteen kanssa. (Speece 2009: 31.)
Kraniaalinen rytminen impulssi työntää aivo-selkäydinnestettä soluvälitilaan, mikä luo nesteaaltoja kehossa, jotka ruokkivat kehon jokaista solua. Tämä soluvälinesteen rytminen liike huuhtoo kaikki solut niin, että ravinteet kulkevat kapillaareista soluihin ja jätetuotteet kulkevat soluista kapillaareihin. (Speece 2009: 27.) Tämän näkemyksen mukaan leesio tai somaattinen dysfunktio edustaa sellaista aluetta kehossa, jossa kraniaalisen impulssin työntämä soluvälineste ei liiku. Jos soluvälitila häiriintyy, ravitseva soluvälineste ei pääse kulkemaan soluihin, jotka sijaitsevat kauempana soluvälitilassa sijatsevista hermopäätteistä ja kapillaareista. Tästä alueesta tulee "kuollut alue", jossa hydrodynaamista vaihtelua ei tapahdu. Sillä alueella sijaitsevat solut eivät saa riittävästi ravintoaineita eivätkä pääse tehokkaasti eroon jätteistään. (Speece 2009: 28.)
Kraniaaliosteopatian kehittäjän William Garner Sutherlandin kirjoituksista saadaan käsitys, miten soluvälitilan hydrodynaaminen vaihtelu edistää kehon kudosten terveyttä. Hän kuvailee selkäydinnestettä kuin mekaanikon käyttämää tunkeutuvaa öljyä, jota voidaan käyttää kehon kroonisten “ruosteisten” häiriöiden hoidossa. Kun se virtaa vapaasti ja on ehtinyt tehdä tehtävänsä, mekaanikko voi käyttää sormiaan mutterin kääntämiseen, eikä tarvitse vahingoittaa mutterin tai pultin kierteitä. Tuomalla kraniaalinen rytminen impulssi vuorovaikutukseen kehon kaikkien nesteiden kanssa voidaan “voidella” kroonisesti leesioituneet alueet, jolloin ne palaavat itsestään normaaleiksi ajan myötä. (Sutherland 1990: 185-186.) Lisäksi Sutherland kuvaili aivo-selkäydinnesteessä olevaa näkymätöntä elementtiä, josta hän käytti termiä “elämän hengitys”. Hän kuvailee tätä elementtiä nesteenä nesteen sisällä, jota liikuttaa jokin voima tai “potenssi” (engl. potency) (Sutherland 1990: 14). Sutherland myös toteaa, että kraniaalikonsepti ei ole hänen, vaan Andrew Taylor Stillin. Still yritti esittää tämän käsitteen oppilailleen, mutta he eivät olleet valmiita ottamaan sitä vastaan. (Sutherland 1990: 7.) Sutherlandin mukaan “elämän hengityksen” voima kulkee hermoissa, ja hän toteaa, että Still viittasi tähän ilmiöön, kun hän puhui hermovoimasta (Sutherland 1990: 34). Sutherlandin esoteeriset kielikuvat kannustavat spekuloimaan tämän “elämän hengityksen” lähteestä. On esimerkiksi kiinnostava huomioida, että aivojen kolmannen ventrikkelin takaosassa sijaitsevalle käpyrauhaselle on monissa filosofisissa ja uskonnollisissa perinteissä annettu äärimmäisen suuri painoarvo. René Descartes totesi kuuluisasti, että käpyrauhanen on sielun istuin. Käpyrauhasta on kuvailtu kolmantena silmänä ja se on nähty elimenä, jonka kautta fyysinen keho kommunikoi korkeampien voimien kanssa. Modernit tutkimukset ovat osoittaneet, että käpyrauhasella on linssi, sarveiskalvo ja verkkokalvo, se kirjaimellisesti on silmä. (Sahai 2014: 1-2.) Tässä historian aikakauden varhaiset filosofit olivat siis oikeassa ja on kohtuullista spekuloida, että he ovat voineet olla oikeassa myös sen merkityksestä. Sen sijainti huomioiden ei ole mahdotonta, että se erittäisi aineita tai jollain muulla tavalla vaikuttaisi aivo-selkäydinnesteeseen, mikä antaisi aivo-selkäydinnesteelle tämän ominaisuuden, josta Sutherland käytti ilmaisua “elämän hengitys”.
Modernin tiedon valossa Andrew Taylor Stillin kirjoitukset monin tavoin hämmästyttäviä. Hän tiesi asioita, joita hän ei kaiken järjen mukaan olisi pitänyt pystyä tietämään. Still tiedosti aivo-selkäydinnesteen merkityksen; hän totesi, että hermoilla on kohdekudoksia ravitsevia ominaisuuksia; hän tiedosti faskian valtavan tärkeän roolin kehon fysiologisessa toiminnassa; ja hän käytti usein termiä hermovoima. Myöhemmät osteopaatit ja tutkijat ovat ehkä olettaneet, että Still viittasi hermovoimasta puhuessaan vain ja ainoastaan hermoimpulsseihin, mutta Sutherland oli tästä eri mieltä. Hänen mukaansa Still puhui vielä silloin tuntemattomasta voimasta, jonka avulla hermot ylläpitävät kohdekudostensa terveyttä. Stillin toteamuksista, ja Sutherlandin opeista hänen jälkeensä, voidaan päätellä, että tämän hermovoiman esteetön kulku kehossa oli alunperin yksi osteopaattisen hoidon keskeisimmistä tavoitteista, mutta tästä huolimatta nämä aiheet ovat jätetty laajalti huomiotta modernissa osteopaattisessa kirjallisuudessa. Osteopatian tutkija Irvin Korr on lähestynyt tätä hermovoiman käsitettä tieteen näkökulmasta, tutkimalla hermojen troofisia toimintoja, ja hän on näin ollen vahvistanut aikaisempien osteopaattisen löydöksiä tieteen menetelmin. Kraniaaliosteopaatit puolestaan ovat lähestyneet tätä ilmiötä kokemuksen kautta, ilman vankkaa tieteellistä perustaa. Yhdistyessään, nämä kaksi näkökulmaa muodostavat melko yksinkertaisen selittävän mallin osteopaattisen hoidon vaikutuksille. Voidaan muodostaa hypoteesi, että jokin vitaalivoima, joka liittyy hermojen troofisiin mekanismeihin, saa alkunsa aivoista ja kulkee aivo-selkäydinnesteen kanssa kehon periferiaan hermojen välityksellä, jossa se ravitsee kehon jokaista solua soluvälitilan kautta.
Lähteet:
Bechter, Karl 2011: The peripheral cerebrospinal fluid outflow pathway – physiology and pathophysiology of CSF recirculation: A review and hypothesis. Neurology, Psychiatry and Brain Research 17.
Drake, Richard 2020: Gray’s Anatomy for Students. 4. painos. Philadelphia: Elsevier.
Sahai, Ashok. Sahai, Raj Kumari 2014: Pineal gland: A structural and functional enigma. Journal of the Anatomical Society of India 62. s. 170–177.
Speece, Conrad A. 2009: Ligamentous Articular Strain. Seattle: Eastland Press.
Still, Andrew Taylor 1899: Philosophy of Osteopathy. Kirksville.
Sutherland, William Garner 1990: Teachings in the Science of Osteopathy. Wedderburn: Rudra Press.
Royder, James O. 1997: Fluid hydraulics in human physiology. The AAO Journal.
Comments